Jos metsään haluat mennä nyt... niin takuulla ajat päin kylttiä!

Meikämandoliinia (ANTEEKSI, olen aina halunnut käyttää tuota sanaa) on aina kiinnostaneet kaikenlaiset luonto- ja eläinaiheiset jutut ja ajanvietteet. Siksipä haaveilin, kun kerran USA:ssa olin, voi kunpa pääsisi yhteen niistä monista kansallispuistoista mitä täällä on. Mutta, eihän sinne oikein mitenkään pääse ilman autoa. Ja minulla ei ole edes ajokorttia. No, eräänä päivänä John ehdotti: mitäs jos ajettais tonne Evergladesin subtrooppiselle rämealueelle tsiigaamaan krokoja, puita, vesistöjä, böördsejä ja mitä näitä nyt on! Ja minultahan ei tarvinnut kahdesti kysyä.

Olen jo tottunut niin pitkiin ajomatkoihin että tämä 2,5 tunnin pikku rykäisy Fort Lauderdalesta perille asti tuntui todella lyhyeltä. Oli kaunis, puolipilvinen päivä, ja krokotiilit odottivat rämeissään jo malttamattomina, että suomalaiset ja costa ricalais-amerikkalaiset silmäparit menisivät tuijottamaan niitä. Kenties ne haaveilivat, että heittäisimme niille vaikka paistetun kananpojan lounaaksi. Kuka tietää!

Puisto on lievästi sanottuna melkoisen kookas, ja jotta siellä ehtisi kunnolla patikoida pidempiä luontopolkuja pitkin pitäisi varmaankin lähteä matkaan jo auringonnousun aikoihin. Mutta koska me emme pahemmin perusta aikaisista herätyksistä, niin olimme perillä joskus puolen päivän aikoihin. Ehkä kello oli jo yksi. Joka tapauksessa, päätimme tsekata karttaan merkityt lyhyet luontopolut, joita oli noin seitsemän. Luontopolut valottavat puiston erilaisia, no, miksihän niitä kutsutaan, luontotyyppejä. Eli yksi polku oli rämeessä, toinen mäntymetsässä, kolmas viidakontapaisessa ympäristössä. Ne oli lyhyitä polkuja, parista sadasta metristä puoleentoista kilometriin.

Täällä niitä isoja liskoja lilluu.

Kun oltiin käyty kaikki polut läpi oltiinkin jo päädytty puiston eteläisimpään kärkeen, missä on mm. iso leirintäalue ja ulkoilmaleffateatteri. Olisi varmaan pitänyt ottaa teltta ja retkikeitin mukaan, niin ihanalta alue vaikutti, ja seuraavana päivänä olisi voinut tehdä kunnon pitkän patikkaretken syvemmälle puistoon. Paljon jäi siis vielä näkemättä seuraavaa kertaa ajatellen! Laittaisin tähän enemmänkin kuvia, mutta tämä netti on ihan järjettömän hidas. 

Mutta arvatkaapa mitä! Ne löytyy kuitenkin täältä Flickeristä! Kesti noin kolme tuntia saada ne ladattua tuonne joten toivottavasti arvostatte! Ja noista kuva-albumeista voisin mainita vielä sen, että olen nähnyt vaivaa kirjoittaakseni kuvatekstejä, joten klikatkaa kuvat auki niin näette ne.

.....

Ai niin! John innostui antamaan mulle ajotunteja. Minähän en ole koskaan ajanut autoa metriäkään enkä tiedä ajamisen teoriasta saati autoista hölkäsen pöläystä. Epäilin tämän olevan aika huono idea, mutta hyppäsin silti rattiin. Harjoittelimme tyhjällä parkkipaikalla. Ensin ajoin vahingossa melkein ulos takaisin tielle, joten jouduimme peruuttamaan. Ei mennytkään kuin kaksi sekuntia kun peruutin päin jotain opastekylttiä (ainoa kyltti koko parkkipaikalla), joka kertoi seikkaperäisesti havupuumetsän floorasta ja faunasta. Valkoinen Toyota Corolla sai pienen lommon peräänsä ja minä sain kuulla hieman hillittyä kiroilua auton omistajan taholta. Mielestäni vika ei kuitenkaan ollut minun, ei kai kukaan ensimmäisellä kerralla osaa peruuttaa! Opettajani on kuitenkin luonteeltaan suopea ja pitkäpinnainen, joten hän käänsi auton nokan suoraan eteenpäin ja käski yrittää uudestaan. Tällä kertaa sainkin auton liikkumaan hitaasti eteenpäin parikymmentä metriä. Sitten joku ilonpilaaja kurvasi parkkipaikalle ja päätin luovuttaa auton suosiolla kokeneemman kuskin kätösiin, etten vahingossa ajaisi tulijan kylkeen.