New Orleans jälleen

Bussimatka oli pitkä ja raskas. Bussi pysähtyi melkein joka maitolaiturilla ja kuskit on niin sadistisia, että laittavat kaikki valot päälle näiden pysähdysten aikana. Lisäksi A/C puhaltaa ihan helvetin kylmää ilmaa joten pitäisi olla joku poncho aina messissä. Onneksi sentään bussit on olleet tähän asti puolityhjiä, joten olen selvinnyt aika hyvin ilman että joku pösilö istahtaa viereiselle penkille.

Dösä oli perillä tutulla New Orleansin asemalla seitsemältä aamulla. Olin ajatellut jättää rinkan Greyhoundin säilytykseen päiväksi ja lähteä kävelemään ranskalaiseen kortteliin kahville, lounaalle ja Voodoo-museoon, joka jäi viime kerralla väliin. No ylläripylläri en saanut jättää rinkkaa niiden surkeaan (maksulliseen) säilöön, koska mulla ei ollut lippua samalle päivälle. Neiti naama norsunv*tuilla ei edes katsonut mua kun ilmoitti tämän tylysti. Ei riittänyt, että olin juuri viettänyt yli 12h heidän saatanan busseissaan ja asemillaan. Pitäkää tunkkinne! Lähdin kävelemään kohti ranskalaista korttelia etsien jotain hotellia, mistä ajattelin ruinata säilytyspaikkaa 16 kg painavalle rinkalleni. Ensimmäinen vastaantullut hotelli oli joku viiden tähden Hyatt, kävelin muina miehinä sisään (näytin ihan hirveältä, kaikki mahdolliset vaatekappaleet yllä kylmyyden takia, huonot yöunet takana, hiukset ja hampaat pesemättä, rillit vinossa (menivät rikki Mardi Gras'n aikana, korjasin jeesusteipillä), ja usean päivän krapula vielä päällä. Semmoinen ilmestys Hyattin hulppeassa, kristallivalaisimilla ja kullatuilla ovenkahvoilla koristellussa aulassa. Kaikesta huolimatta ystävällinen, korrekti ja komea musta bellboy suostui muitta mutkitta ottamaan rinkkani säilytykseen. Lähtiessäni poika vielä säntäsi ovelle avatakseni sen minulle, ja vasta käveltyäni pari korttelia muistin kauhukseni unohtaneeni tipata häntä.

Kävin juomassa noin litran mustan kahvin ja syömässä (kamalan rasvaisen) pinaatti-feta-croissantin yhdessä kahvilassa, sen jälkeen kävelin pari tuntia ympäri ranskalaista korttelia odotellessa että voodoo-museo aukeaisi. Museo osoittautui tosi pieneksi, mutta valtavan mielenkiintoiseksi. Sisäänpääsykin oli vain 5$. Museossa ei ollut kuin kaksi huonetta, mutta ne oli täynnä kaikenlaista esineistöä, kuten niitä kuuluisia voodoo-nukkeja, pääkalloja, alttareita sun muuta parafernaliaa. Tietoakin oli tarjolla paljon. Kuuluisa Marie Laveau-voodoopapitarhan oli juuri New Orleansista kotoisin ja hänet on haudattukin läheiselle hautuumaalle. Vietin museossa noin tunnin (siinä ajassa ehti nähdä ja lukea ihan kaiken). Museossa soi hyvä voodoo-aiheinen jazz, esimerkiksi tämä:

Ja tässä vielä yksi Bobby Baren biisi Marie Laveausta:

Toi video on muuten ihan USKOMATTOMAN KÖKKÖ! Suosittelen katsomaan jo ihan sen takia.

Pääkalloja ja Mardi Gras-helmiä.

Herra silkkipytty (henkilöllisyys tuntematon) ja herra Alligaattorizombie.

Voodoonukkeja.

Kävin vielä pitkällä lounaalla, kirjoittelin postikortteja siinä ohessa, ja sitten aloin tehdä lähtöä lentokenttää kohti. Noudin pakaasini Hyattista (tällä kertaa tippasin bellboyta 5$, se oli tosin eri bellboy kuin aamulla), ne ei edes veloittaneet säilytyksestä mitään... Hyvä palvelu New Orleansin Hyattissa! Sitten kohti bussipysäkkiä. Bussi oli tietenkin juuri mennyt ja seuraava puolen tunnin päästä. Hytisin kylmässä viimassa kimpsuineni ja kampsuineni ja kiitin luojaa kun bussi lopulta tuli. Sinä päivänä ei ollut siis pelkästään pirun kylmää, vaan sokerina pohjalla lähes hurrikaanitason tuuli riepotteli reppureissaajaparkaa, joka muutenkin oli kylmissään Greyhoundin A/C:n takia. Bussissa oli jotain todella ärsyttäviä teinejä jotka huusi melkein koko matkan lentokentälle. Jäivät pois noin pysäkkiä ennen, eli melkein tunnin jouduin sietämään sitä kaameaa kakatusta, hirveä univaje ja muutenkin puoliksi kuollut olo. Meinasin mennä katkaisemaan niiden kanojen kaulat, mutta hillitsin itseni. 

Olin ihan liian ajoissa lentokentällä, ja kenttä oli tosi pieni ja surkea. Ostin irtokarkkia ja surffailin netissä kunnes oli aika nousta koneeseen. Yleensä en ole se, joka ensimmäisenä ryntää koneeseen, koska ei se nopeuta matkantekoa yhtään vaikka olisitkin ensimmäinen jonossa. Olin siis melkein viimeinen, ja mulla oli ikkunapaikka. Viereisillä paikoilla istui lihavia jenkkejä jotka pyöritteli silmiään ja huokailivat kun ystävällisesti pyysin heitä nousemaan ylös ja päästämään mut paikalleni. Mikä ihmisiä vaivaa?? Koneen noustua nukahdin onneksi melkein heti.

Keep Austin weird!

Texas. Mielikuva Texasista: alavia maita, cowboy-hattuja ja buutseja, ahdasmielisiä lihavia punaniskoja lyllertämässä pitkin katuja, verisiä pihvejä, hevosia, rumia kaupunkeja, Matthew McConaughey. Tästäkin tulisi ennakkoluulojani koetteleva episodi.

Kunnon yöunet paransivat mielialaani kummasti. Menin nauttimaan aamupalaa hostellin keittiöön, tarjolla oli sitä iänikuista toastia, hedelmiä, kahvia ja olipa siellä vohveleitakin, mutta ne piti itse paistaa joten jätin välistä. En muutenkaan pysty syömään mitään makeaa aamuisin (samppanja ja mansikat on toki poikkeus), tärkeintä on saada kahvia per heti. Pienessä pöydässä istui vieri vieressä sekalainen joukko ihmisiä rupattelemassa, eikun sekaan vain! Hostellissa oli erinomainen tunnelma ja ensimmäinen aamupala lupaili hyvää myös kanssavieraiden suhteen.

Oli lauantaipäivä, ja päätin lähteä kulttuuriekskursiolle Austin Contemporary -galleriaan. Siellä oli Tom Sachsin näyttely, joka ei ollut järin suuri mutta aika kiinnostava, ja siellä vierähtikin rattoisasti muutama tunti. Tavoistani poiketen katsoin kaikki videoteokset mitä näyttelyssä oli, ja varsinkin tämä  opastusvideo taiteilijan avustajille kiteyttää koko meiningin oivallisesti:

Oletteko huomaavinanne lieviä obsessiivis-kompulsiivisen mielenhäiriön oireita? 

Näyttelyn jälkeen lähdin käymään trendikkäässä Socon kaupunginosassa. Mainittakoon, että julkinen liikenne Austinissa toimi taivaallisen hyvin verrattuna edellisiin kokemuksiini! Socossa kävin toisessa galleriassa, syömässä tacoja (ei vetänyt vertoja aidoille meksikolaisille, vaikka ravinteli oli palkittu "Austinin parhaana meksikolaisena") ja ikkunashoppailemassa Allen's Boots -liikkeessä. Tässä vaiheessa ajattelin ensimmäistä kertaa, että cowboy-hattu olisi aika siistiä omistaa. Palasin kuitenkin hostellille hatuitta, ja seurustelin olohuoneessa muiden kanssa. Huoneessani oli toinenkin suomalainen, mainio Sara, jonka kanssa oli kiva puhua "salakieltä". Ydintiimiimme kuuluivat myös Indianalainen pariskunta Autumn ja Ben, sekä Floridan Gainesvillestä kotoisin olevat Justin ja Michelle, pariskunta hekin. Tietenkin tiimissä oli myös satunnaisia vierailevia tähtiä. Tuona iltana taidettiin vaan olla hostellilla ja pelata maanmainiota Cards Against Humanity -korttipeliä. Yleensä pidän korttipelejä maailman tylsimpänä ajanvietteenä, mutta tämä peli osoittautui heti yhdeksi suosikkipeleistäni ikinä.

Säännöt ovat yksinkertaiset. Yksi pelaajista nostaa pakasta mustan kortin ja lukee sen ääneen. Kaikilla pelaajilla on kädessä 10 valkoista korttia, joista he valitsevat mielestään parhaan kortin täyttämään tyhjän kohdan mustassa kortissa. Mustan kortin vetäjä valitsee mielestään hauskimman vaihtoehdon, ja sen kortin laittaja saa seuraavaksi nostaa mustan kortin.

Seuraavat päivät vierähtivätkin aika nopeasti ohi, iltaisin käytiin katsomassa livebändejä, eräänä aamupäivänä mentiin isoon puistoon lennättämään leijoja (oli niin kylmä että oli pakko juoksennella leijan kanssa pitääkseen itsensä hengissä), syötiin hyvin, käytiin Thrift Storessa, mistä ostin maailman päheimmät aurinkolasit:

Käytän niitä tietenkin ironisesti.

Viimeisenä päivänä olin päättänyt, että se cowboyhattu on saatava. Lähdin siis taas Socoon Allen's Boots -liikkeeseen sovittelemaan hattuja, ja hieno stetsoni löytyikin nopeasti. Tuohon säähän se olikin mainio kapistus, melkein koko ajan satoi ja oli pirun kylmä (jotain +5). Maksoi aika paljon, mutta menköön, kun on niin hieno.

Illalla lähdin sitten Uber-kyydillä kohti Greyhoundia. Bussi vei Houstoniin, missä jouduin viettämään neljä tuntia ankealla Greyhound-asemalla odotellessani yöbussia takaisin New Orleansiin. Näillä asemilla on maailman epämukavimmat penkit ja muutenkin hirveää. Olin ostanut lipun noin viisi päivää aiemmin, mistä johtuen se maksoi vain 20$. Greyhoundia en voi kyllä suositella kuin hinnan puolesta, henkilökunta on kamalan tylyä ja bussit on usein myöhässä tai menevät rikki... Lisäksi asemilla ja busseissa on aika epäilyttävää porukkaa. New Orleansista mulla olisi seuraavana päivänä lento takaisin Fort Lauderdaleen / Miamiin, missä mahdollisesti koko reissun huipentuma alkaisi muutaman päivän päästä, nimittäin St. Patrick's Dayn Flogging Molly -risteily Bahamasille. 

Kaiken kaikkiaaan Austin oli todella siisti paikka, artsy and edgy, hyviä livemusapaikkoja, hyvää ruokaa ja vaihtoehtokulttuuria. Tottakai siellä oli myös paljon cowboy-hattuja ja buutseja, ja lyllertäviä punaniskoja. Matthew McConaugheyta ei valitettavasti näkynyt.

Hostellin lähistöltä.

Kuvat Austinista täällä! Klik klik!

Houma & Baton Rouge, Louisiana

Kuten edellisessä merkinnässä kirjoitin, löysin tosiaan craigslistiltä jaetun autokyydin Austiniin perjantaina. Ongelma oli, että kyyti lähti Baton Rougesta eikä suinkaan pikkupaikasta Houma (joka muuten on aika vihoviimeinen rotankolo, jälleen kerran), missä maallinen olemukseni sillä hetkellä sijaitsi. Baton Rouge on noin 1,5 h ajomatkan päässä eikä busseja tietenkään ole. Ihana majoittajani, Marine Corps-"veteraani" (samanikäinen tyyppi kuin minä, veteraani kuulostaa ihan ikälopulta) Chris lupasi viedä mut sinne aikaisin perjantai-aamuna. Kyyti lähtisi vasta iltapäivällä, mutta Chrisin piti ehtiä takaisin Houmaan töihin kahdeksaksi. Tyyppi siis lähti varta vasten kuskaamaan minua paikkaan, joka on melkein yhtä kaukana kuin Suomen Turku Helsingistä! Lähdettiin siis matkaan jo neljältä aamulla. Karseeta. Sovin Baton Rouge-kuskini Sachin kanssa että käväisen hänen kämpillään jättämässä rinkkani, samalla saisin tsekattua ettei tyyppi ole mikään hullu kirvesmurhaaja.

Houma. Kaunis ja miellyttävä kaupunki.

Aamukuudelta oltiin perillä ja intialainen Sachi osoittautui aivan normaaliksi ihmislajin edustajaksi, mitä nyt puhui aivan liikaa ja intialaisella aksentilla tietysti. Hän jopa tarjosi mulle taivaallista chaita ja pientä aamupalaa, sitten vei mut keskustaan ja lähti itse töihin. Vaikka tyyppi vaikutti täysin harmittomalta, otin silti kuvan auton rekisterinumerosta ja lähetin ystävälleni Johnille (Fort Lauderdale-kontakti). Vietin kuutisen tuntia Baton Rougessa, kävin State Capitolissa, kahvilla ja USS KIDD -taistelulaivalla, jonka kyljessä on aika kattava museo. Baton Rouge vaikutti aika kivalta kaupungilta ja taistelulaivamuseo oli aivan huippu! Laiva on restauroitu alkuperäiseen kuntoon ja siellä pääsi vapaasti liikkumaan kaikilla kansilla ja melkein kaikissa pikku huoneissa. Olin aivan täpinöissäni!

Museo keskittyi valottamaan Louisianalaisten merimiesten osuutta toisessa maailmansodassa. Tässä jotain söpiksiä.

Tässä itse purkki koko komeudessaan!

Ihan mahtava paikka! Vietin museossa ja båtskilla yhteensä noin kolme tuntia, minkä jälkeen aikaa oli juuri sopivasti lounaalle ennen lähtöä. Menin yhteen Po'Boy -raflaan, Po'Boyt on paikallisia kuuluisia leipiä erilaisilla täytteillä. Vaihtoehtoja on vaikka kuinka mutta päädyin paikalliseen herkkuun ALLIGAATTORIMAKKARAAN.

Tässä mun alligaattorisämpylä. Oli herkkua! Erittäin, hmm, lihaisa koostumus.

Lounaan jälkeen Sachi soitti ja ilmoitti että on valmis lähtemään ja että hänen joku kaveri tulee mukaan Houstoniin asti. Hyvä, eipä tarvitse jutella koko ajan, ajattelin. Se kaveri oli myös intialainen ja ne pälpätti koko matkan ajan, en halua kuulla intialaista aksenttia enää ikinä! Itse matka meni oikein hyvin, torkuin pari tuntia takapenkillä, ja jätettyämme toisen intialaisen Houstoniin olin sen verran paremmalla tuulella että jaksoin keskustella Sachin kanssa loppumatkan. Sachi vei mut hostellin ovelle asti, olin buukannut Drifter Jack's nimisen paikan. Olin tosi väsynyt ja menin melkein heti nukkumaan, ja heti rupesi ärsyttämään dormielämä, siellä oli jotain tosi sottaisia leidejä jotka oli levittänyt kaikki tavaransa lattialle. Perkele! Kostoksi en jutellut niille sanaakaan. Onneksi ne lähti seuraavana aamuna. 

Lisää kuvia Baton Rougesta!