St. Patrick's Day lähestyi ja sehän
tarkoitti sitä, että mahdollisesti koko reissun huipentuma oli
aivan oven takana –
Flogging Molly's Salty Dog Cruise
-bileristeilymme Miamista Bahamasille 13-16.3. Sveitsiläisen kaverini Hanneksen
kanssa oltiin suunniteltu ja buukattu tämä risteily jo kuukausia
sitten, ja peesiin saatiin myös Anna sekä kolme Hanneksen
sveitsiläistä toveria. Jokseenkin hullulta kuulostaa
punk/ska/reggae-teemainen risteily luksuspaatilla “all inclusive”
-tyyliin keskelle Karibiaa, ja juuri sen takiahan sinne piti päästä.
Treffipaikaksi sovittiin Miamin satama lähtöpäivän aamuna ja kas,
siellähän juustonpurijat jo odottelivat minua ja Annaa iloisina ja
valmiina meriseikkailuun, uljaalla
Norwegian Sky -nimisellä
purtilollamme (joka ei valitettavasti ollut alla olevan kuvan mukainen merirosvolaiva).
Muodollisuuksien jälkeen pääsimme
majoittautumaan hytteihin. Minä, Anna ja Hannes jaettiin hytti
International-kannella ja loput käkikellomaan kansalaiset jakoivat toisen hytin
Viking-kannella (epäreilua, kyllä me suomalaiset oltaisiin ansaittu
Viking-kansi). Mainittakoon, että lähtöselvitys oli hieman toista
luokkaa kuin ruotsinlaivoilla. Ennen lähtöä piti täyttää pitkä
lomake netissä missä kyseltiin kaikki mahdolliset tiedot
matkustajista, tämä lomake piti printata ja ottaa mukaan ja
tietysti myös passit tarkastettiin. Jokainen sai oman luottokortin,
mikä toimi maksuvälineenä laivalla (ei käteistä). Laukut
toimitettiin hytteihin myöhemmin pikkolon toimesta (vai miksihän
tällaista laivalla työskentelevää laukunkantajaa kutsuisi),
epäilemättä laukut läpivalaistiin mahdollisten salakuljetettujen
pullojen, huumeiden, käsiaseiden ja pikkuisten meksikolaisten
varalta. Itse paatti oli myös sen verran isompi kuin perus-Mariella,
että hytin löytäminen kesti oman aikansa. Vihdoin pääsimme
kuitenkin itse asiaan eli ylimmälle kannelle nauttimaan
auringonpaisteesta, kylmistä oluista ja iloisten kanssamatkustajien
seurasta. Risteilijät eivät olleet ihan sitä möhömahaista
eläkeläistyyppiä, vaan enimmäkseen tatuoituja rokkareita, jotka
eivät oikein näyttäneet sopivan tällaiselle luksusristeilijälle.
Kuten emme mekään.
Valmiina lähtöön!
Laivalla oli tottakai myös koripallokenttä.
Risteilyn hintaan kuului hytin lisäksi ruokailut aamusta iltaan ja vierailimmekin heti yhdessä monista buffet-ravintoloista. Valinnanvaraa olikin niin paljon että buffethulluus iski meihin heti, tuntuihan tämä ruokailu “ilmaiselta” kun kerran kaikki oli jo maksettu etukäteen. Illan bänditarjonta oli niinikään kattava, ja ensimmäinen ilta menikin lähinnä etsiessä kaikkia esiintymispaikkoja sokkeloisesta aluksesta. Paljon tuli tanssittua etenkin Gogol Bordellon mahtavalla keikalla! Niin paljon, että pohkeisiini sattui seuraavat kolme päivää.
Gogol Bordello tanssittaa!
Aamulla nautimme buffet-aamiaisen kannella ja ihastelimme Nassaun maisemia. Löysimme myös lopulta rätvääntyneen näköiset ystävämme Viking-kannelta ja kaikkien saatua jotain nieltyä nousimme maihin tutustumaan paikalliseen kulttuuriin. Emme toki olleet ainoita risteilyvieraita tänä lauantaina - satamasta vyöryi kalpea, punanaamainen gringoarmeija kohti matkamuistomyymälöitä, baareja ja rommikauppoja. Nappasin joltain ständiltä kartan mukaan. Se sattui olemaan paikallisen rommitislaamon mainoskartta, ja koska kenelläkään ei ollut parempiakaan ideoita päätimme suunnata kohti kyseistä tislaamoa. Kenties oppisimme jotain uutta rommin teosta!
Nassau aamulla.
Nassau ja jonkun pikku kesämökki.
Meidän laiva ja edessä jonkun toisen laiva.
Tislaamo löytyikin helposti hienon karttamme avulla. Itse “näyttely” oli hyvin pienimuotoinen emmekä nähneet opasta missään, joten seurasimme löyhästi jotain toista ryhmää. Kauheasti emme kyllä oppineet mutta maistoimme sentään tislaamon eri-ikäisiä ja erilaatuisia rommeja. Istuimme aurinkoisella terassilla ja paloimme kaikki, mikä helpotti sulautumista punaniskaiseen amerikkalaisturistimassaan, mikä Nassaun katuja pitkin lyllersi selfie-keppeineen.
Hannes ja TISLAAMO
Rommimaistiaiset
Rommikokemuksen jälkeen kävelimme kohti rantabaaria, missä syötiin lounasta. Koska olimme jo palaneet päätimme jättää varsinaisen rannalla makoilun seuraavalle päivälle. Ranta ei edes ollut kovin mukavan näköinen (Bahamas-asteikolla). Kellon lähestyessä neljää kävelimme takaisin satamaan ja suunniteltiin, mitä bändejä sinä iltana katsottaisiin. Ohjelma oli siinä mielessä fiksusti tehty, että risteilyn pääesiintyjät soittivat ainakin kaksi kertaa risteilyn aikana, eli kaikki pääesiintyjät ehti hyvin nähdä. Se ilta oli reggae-painotteinen, ja minusta ja Annastakin kuoritui jos nyt ei reggae-faneja, niin reggae-ei-niin-vihaajia, sen verran tarttuvaa letkeyttä aurinkokannella tarjoiltiin. Ja olimmehan sentään Karibialla. Tietysti jossain vaiheessa kävimme myös buffetissa!
Nassaun katumaisemaa.
Ranta, joka mielestäni ei ollut niin kivannäköinen. Huomatkaa selfiekeppimies...
Paatteja, pelkkiä paatteja ja turkoosi meri.
Seuraavana päivänä ohjelmaan kuului visiitti “autiolla” saarella, kuvankauniilla pikku paratiisisaarella nimeltä Great Stirrup Cay, jonka kyseinen laivayhtiö omistaa. Paikka on tietysti rakennettu turisteja varten baareineen, ravintoloineen ja aktiviteetteja tarjoavine putiikkeineen. Lievästi häiritsevää myös, että nämä laivayhtiöt omistavat kokonaisia saaria. Yritin kuitenkin olla ajattelematta liian kriittisesti ja leikkiä olevani perusturisti, mitä kai pitkälti olinkin. Rannalle oli rakennettu lava ja mikä olisikaan sen parempaa, kuin tanssiminen hyvän musiikin tahtiin valkoisella hiekalla mansikkamargarita kädessä. Ehdimme myös käydä uimassa ja ottaa hieman sitä aurinkoa, mitä oli kyllä tällä matkalla tarjoiltu yllinkyllin. Tatuoidut kanssarokkarit alkoivat näyttää punaisemmilta ja punaisemmilta ja yhteishenki senkun parani. Helteisen päivän jälkeen paluu laivalle ja viileään uima-altaaseen pulahtaminen tuntui ihanalta. Sinäkin iltana kävimme katsomassa useita bändejä, ja, arvaattekin jo, buffetissa jälleen!
Great Stirrup Cay
Rantalava. Hieman miellyttävämpi meininki kuin jossain Ruisrockissa.
Humoristinen ryhmäkuvamme, otos 9/9, tämä oli edustavin kaikista. Emme ehkä voita mitään kauneuskilpailuja mutta hauskaa meillä ainakin oli!
Auringonlaskun aikaan aurinkokannella, taitaa olla The Real McKenzies joka esiintyy.
Se olikin risteilyn viimeinen päivä, ja aamulla heräsimme kuulutukseen, että olimme jälleen Miamissa. Hytin oveen oli kiinnitetty jokaisen henkilökohtainen lasku, omani oli noin 400 dollaria, kaikki ne jaetut valkoviinipullot, oluet ja tax free -ostokset ynnättynä... Hieman kirpaisi! Olin kuitenkin varautunut taloudelliseen katastrofiin ja olihan meillä huippuhauskaa koko hullun risteilyn aikana. Kaikki muutkin tiimimme jäsenet olivat sitä mieltä, että elämys oli unohtumaton ja ensi vuonna voisi lähteä uudestaan. Satamassa koitti jäähyväisten aika – sveitsiläiset olivat vuokranneet auton ja olivat lähdössä kohti New Orleansia, minä ja Anna suuntasimme Johnin kyydillä takaisin Fort Lauderdaleen. Kaiken sen buffetruoan jälkeen olo tuntui noin viisi kiloa painavammalta... En halua nähdä buffetteja enää koskaan!
PS. Ihana hytti-isäntämme oli filippiiniläinen Carlo, ja joka päivä hän taiteili pyyhkeistä erilaisia eläimiä! Carlo todella ansaitsi tippinsä, vai mitä:
